Vastuullisuusraportti 2020
Vastuullisuusraportti 2020

Vastuu taloudesta

Metsola on suomalainen yritys, jonka positiivinen ja vakaa taloudellinen tilanne merkitsee mahdollisuutta kehittää myös vastuullisuustyötä. Ilman kestävää talouspohjaa emme pystyisi kantamaan sosiaalista vastuuta emmekä voisi pyrkiä toimimaan ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.
Pienestä koostaan huolimatta Metsolalla on taloudellisesti positiivinen vaikutus yhteiskunnassamme, sillä noin 80 % kotimaisen vaatteen arvosta jää Suomeen.

Uusi omistaja perheyhtiö SGN:sta

Kestävää kasvua hakeva Metsola sai uuden kodin tammikuussa 2021 kotimaisessa perheyhtiö SGN Group Oy:ssa, joka on tehnyt kansainvälistä kauppaa usealla toimialalla jo 88 vuoden ajan.
“Omistajan pitää olla ennen kaikkea hyvä omistaja. Näin voimme tarjota kasvuloikkaa hakeville kotimaisille brändeille kodin, jossa perustajat voivat keskittyä olennaiseen eli brändin ytimeen, sieluun ja luovaan suunnitteluun. Vuosikymmenten saatossa meille on kertynyt syvä kaupallinen osaaminen kansainvälisestä kaupasta”
– Ilkka Brander, SGN Groupin toimitusjohtaja

Metsola 2020 avainluvut

Liikevaihto
Tulos ennen veroja
Henkilökunnan määrä keskimäärin
Maksetut verot
Maksetut palkat
Henkilöstösivukulut