Vastuullisuusraportti 2020
Vastuullisuusraportti 2020

Tulevaisuuden tavoitteet

Vaikka toimintamme on monelta osin vastuullista, emme ole vastuullisuuden saralla kuitenkaan vielä maalissa. Haluamme parantaa toimintaamme tavoitteellisesti ja tehdä sitä läpinäkyvämmäksi koko arvoketjussa.
Vuonna 2020 rakensimme Metsolan vastuullisuustyölle perustan. Vastuullisuus vaatii kuitenkin jatkuvaa kehittämistä, lähivuosina tulemme tekemään vastuullisuustyötä aiempaa järjestelmällisemmin sekä laajemmin. Tavoitteenamme on luoda vuoden 2022 aikana mitattavat vastuullisuustavoitteet.
Olemme sitoutuneet tukemaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, joista olemme tunnistaneet 3 teemaa, joiden toteutumiseen voimme eniten vaikuttaa:

8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

Toimimme vastuullisena työnantajana ja edistämme vastuullista kumppanuutta sekä toimintatapoja koko toimintaketjussamme. Tässä apunamme toimivat mm. code of conduct -ohjeistuksemme ja sertifikaatit.

12 Vastuullista kuluttamista ja tuotantoa

Pese-korjaa-kierrätä -teemamme avulla kannustamme hankkimaan vaatteita vain tarpeeseen ja pitämään niistä huolta mahdollisimman pitkään. Lähivuosien 2021- 2022 aikana tulemme tutkimaan käytettyjen Metsola-vaatteen kiertotalousmahdollisuuksia sekä lisäämään huolto- ja korjausohjeiden viestintää.
Pyrimme valitsemaan aina vastuullisimman materiaalivaihtoehdon. Laajennamme vastuullisten materiaalien määrää vuonna 2021: lisäämme kierrätyspuuvillaa 20 % sekä PET-kierrätyspolyesteriä 10 %. Lisäksi lähivuosien aikana vähennämme pakkausmateriaaleja ja edistämme kestävien asiakastoimitusten pakkausvaihtoehtoja.

13 Ilmastotekoja

Tavoitteenamme on olla hiilineutraali omien toimintojemme osalta vuonna 2025. Se vaatii meiltä paljon työtä lähitulevaisuudessa, aluksi meidän pitää kartoittaa oman toimintamme hiilijalanjälki. Aiommekin laskea hiilijalanjälkemme (scope 1 ja 2) vuonna 2022. Kun olemme kartoittaneet oman toimintamme vaikutukset, suunnitelmissamme on aloittaa systemaattinen työn hiilijalanjäljen minimoiseksi.